Ruutu 5


Ruutu 5 -kortin auto symboloi vuonna 1968 tapahtunutta merkittävää muutosta Pohjolan Liikenteen korihankintaperiaatteessa.

Vielä 60-luvulla Pohjolan Liikenteen kalustohankinnoissa oli tapana hankkia usean merkkisiä ja mallisia alustoja ja koreja. Vuonna 1968 sen sijaan suuri osa yhtiön vuoden korihankinnoista päätettiin kohdistaa turkulaiselle Autokori Oy:lle.

Pohjolan Liikenteen ja tytäryhtiö Napapiirin Turistiauto Oy:n uusista koreista jopa kuusi hankittiin Autokorilta, joka ei ollut aikaisemmin toimittanut koreja Pohjolan Liikenteelle.

Alustoina puolessa näissä Airisto -koreissa oli hetkumallinen Scania Vabis BF7659 ja toisessa puolessa keskimoottorialusta Volvo B5860T.

Näistä kahdesta Airisto-korilla varustetusta Scania-hetkusta ja Volvo-mahurista muodostuikin pitkäaikainen vakiohankinta Pohjolan Liikenteelle. Ruutu 5 -kortin autossa on Airisto-kori ja Scanian alusta. Airisto-korillisen auton Volvon alustalla pääset näkemään Ruutu 3 -kortin autossa.

Vuosina 1968-76 Pohjolan Liikenne tytäryhtiöineen hankki yhteensä 81 Airisto-koria. Määrään mahtui myös muita kuin aikaisemmin mainittuja Scanian ja Volvon alustoja, joista mielenkiintoisimpina 11 Leylandia, kaksi keskimoottori-Vanajaa ja neljä pienempää Fiat 314/2 -alustaa sekä yksi Volvo B5760.

Ruutu 5@4x-8