Risti 7


Risti 7:na nähdään kaikkien aikojen ainokainen Scania BF 11059 Kutter 7.

Tämän bussimallin taustaksi kerrottakoon, että Pohjolan Liikenne keskitti 60-luvulla kalustohankintojaan vahvasti Scania (Scania Vabis) buldog -mallisiin B75-, B76- ja B110 -alustoille rakennettuihin Kutter 5-, 6- ja 7 -mallin koreihin. Näitä vakiomallisia autoja tuli vuosina 1963-1970 yhteensä 30.

60-luvun puolivälin paikkeilla markkinoita alkoi vallata toisenlainen malli: Scanian etumoottorinen hetku, jossa moottori on etuakselin etupuolella. Siitä tuli suosittu, sillä se soveltui paremmin kuljettajarahastukseen etuoven ollessa kuljettajan kohdalla.

Vuonna 1968 Pohjolan Liikenne hankki ensimmäiset hetkubussinsa, mutta Kutter-korilla niitä tuli vain tämä yksi - Scania BF 11059 Kutter 7.

Se tuli heti uutena liikennöimään Pohjolan Liikenteen Kuopion varikolle saaden rekisterikilvet KOC-83. Myöhemmin auto siirtyi kuljettamaan päivittäin työntekijöitä Kainuusta itärajan yli Kostamukseen ja takaisin.

Matkansa pään auto kohtasi varhain aamulla maaliskuun 20. päivänä vuonna 1980 jouduttuaan ikävään onnettomuuteen kuorma-auton kanssa vain muutama kilometri ennen Kostamusta.

Risti 7@4x-8