Pata 6


Kortissa Pata 6 oleva Pohjolan Liikenteen auto 170 vuodelta 1981 on merkityksellinen monestakin syystä.

Auto hankittiin Pohjolan Liikenteelle lippulaivaksi ja se sai juhlallisen ja suuren tasalukuisen sivunumeron 170. Auton alustana on Volvon reilua vuotta aiemmin Suomessa ensiesitelty keskimoottorilla varustettu malli B 10M.

Kori sen sijaan oli todellinen uutuus. Pohjolan Liikenne sai ensimmäisen Suomeen toimitetun Oy Delta-Plan Ab:n valmistaman uutuuskorin Delta Star. Auto valmistui toukokuun alkupäivinä, melkeinpä Pohjolan Liikenteen syntymäpäivänä 1981.

Uutuus ei heti päässyt tilausliikenteeseen, vaikka keväinen tilausajosesonki oli kuumimmillaan. Auto sen sijaan osallistui perinteiselle Nizzan kansainväliselle linja-autoviikolle Välimeren rannalla, jossa sitä saivat ihailla alan asiantuntijat lukuisista maista.

Bussiviikolta palattuaan auto vietiin Delta Starin Suomen ensiesittelyyn Linja-autoliiton vuosittaiseen linja-autonäyttelyyn, joka järjestettiin kesäkuussa Turussa. Kortin kuvassa auto on juuri tuossa näyttelyssä.

Auto palveli aikansa tilaus- ja linjaliikenteessä ja se poistui rekisteristä huhtikuun loppupäivinä 1992.

Tämä auto on kyllä vieläkin olemassa, mutta varsin hankalassa paikassa. Se nimittäin vajosi meren pohjaan Estonian mukana syyskuussa 1994. Auto ei enää tuolloin ollut Pohjolan Liikenteen omistuksessa vaan se oli jo aiemmin myyty ulkomaille.

Pata6