Reijo Kainulainen on uusi Ecodriver-kuljettaja
Kolmen vuoden ajan Antero Joosela piti Ecodriver-kuljettajan titteliä hallussaan. Tiukka vastustaja löytyi mm. Reijo Kainulaisesta, joka sinnitteli Anteron kannoilla joka vuosi. Viime vuonna Reijo kiri Anteron kiinni ja ohittikin, ja niin vaihtui tittelin haltija.
Mitalikahveja juotiin helmikuisena perjantaina Lohjan varikon taukotuvassa. Paikalla oli Länsi-Uudenmaan alueelta kuusi linja-autonkuljettajaa, jotka olivat tulleet paikalle vastaanottamaan EcoLine-kilpailun palkintoja. Yhdellä heistä oli muita leveämpi hymy – Reijolla, jota selvästikin hieman jännitti tulevat juhlallisuudet.
Palkinnot jaettiin, kakkukahvit juotiin ja juhlapuheet pidettiin. Reijo kiitti lämpimästi työkavereitaan, jotka auttoivat häntä paitsi skarppaamaan kilpailussa, myös vaikeiden henkilökohtaisten aikojen yli.
Miltä nyt tuntuu, Ecodriver-kuljettaja Reijo Kainulainen?
- Täytyy sanoa, että nyt tuntuu hyvältä. Tilaisuudessa oli hyvä henki. Kyllä se, mitä vuoden aikana tuon eteen teki, kannatti.
Linja-autonkuljettajat saavat esimiehiltään säännöllisesti tietoa EcoLine-kilpailun tilanteesta. Reijokin seurasi omia indeksilukujaan tarkasti. Ensimmäinen ja toinen vuosineljännes menivät hyvin, ja tilanne rupesi näyttämään lupaavalta. Sitten Reijo joutui veneonnettomuuteen ja sairauslomalle, ja hieman rupesi huolestuttamaan siinä kaiken ohessa myös se, miten kävisi EcoLine-kilpailussa. Työkavereiden tuella Reijo kuitenkin nousi henkilökohtaisesta suostaan ja tarttui – ei härkää sarvista, vaan tukevasti ratista.
Hyvin alkanut indeksikehitys jatkui myös loppuvuoden. Kun kolmas vuosineljännes oli ohi, Reijo alkoi itse pikkuhiljaa uskoa, että voitto voisi olla mahdollinen. Kolmena vuotena voiton napanneen Anteron indeksi oli 0,816. Reijo päihitti hänet lukemin 0,792. Voiton lisäksi Reijo on erittäin iloinen siitä, että palkintopokaali säilyi Länsi-Uudenmaan alueella.
- Me yritetään tehdä kovasti töitä Länsi-Uudenmaan alueen puolesta, että saatais pidettyä pokaali. Kyllä sitä pienestäkin tallista näköjään voimaa tulee.
Reijo toteaa, että kisa tiukkenee vuosi vuodelta. Parhaiten pärjänneiden joukossa on pääsääntöisesti samat henkilöt, vaikka ilahduttavaa on myös uusien mukaan tulo. Erot indekseissä ovat pieniä, ja Reijo miettiikin, pitäisikö kisaa jalostaa jollain tavalla, ennen kuin kulutuksen alaraja tulee yksinkertaisesti vastaan. Monella on kuitenkin vielä tekemistä siinäkin, että saavuttaisi kulutusluvuissaan edes kolmostason.
- Pitäisi ymmärtää, miksi polttoaineen säästäminen on tärkeää. Säästö on meidän kaikkien hyväksi. Jos säästöillä saadaan yksikin uusi auto jonnekin maakuntaan, niin se on iso asia!
Tavoitteena turvallinen matkakokemus asiakkaille
Reijo rummuttaa etenkin ennakoivan ajotavan merkitystä. Hän kehottaa katsomaan kauemmaksi kuin edellä ajavan perävaloihin, niin jää aikaa reagoida, ennen kuin tilanne on käsillä. Turhaa jarrun ja kaasun vuoropuhelua voi välttää, kun pitää etäisyyttä ja seuraa kauempana edessä kulkevaa liikennettä. Kun ajaa tasaisesti ja rauhallisesti, se tuntuu matkustajistakin mukavammalta. Katse taustapeiliin paljastaa, miten monenlaisissa askareissa matkustajat voivat olla: joku nukkuu, toinen tekee töitä tietokoneella, lukee lehteä tai kirjoittaa kirjettä. Kun kyyti on tasaista, matkustaja ei välttämättä edes huomaa pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä, vaan matka etenee miellyttävästi.
Reijo näkee ajotyylillä suoran merkityksen myös kuljettajan hyvinvointiin:
- Väitän myös, että kuljettajan on paljon helpompi tehdä työpäivä, kun ei aja hampaat irvessä. Ei kannata lähtiessä miettiä, miten pitkä se päivä on. Aloittaa aamusta oikealla asenteella. Jos joku muu töpeksii, ei tarvi heti sarvien nousta pystyyn ja ryhtyä kostamaan. Kannattaa muistaa, että ollaan yrityksen autolla liikenteessä, isot tekstit näkyvät!
Reijo uskoo, että kun kuljettaja ajaa maltillisesti, siitä jää matkustajille miellyttävä ja turvallinen matkakokemus, ja sellaisen kuljettajan kyytiin haluaa tulla uudelleenkin. Hän haluaa mielellään olla se kuljettaja, josta matkustajat sanovat, että hänen kyydissään ei tarvitse pelätä.
- Kyl mä arvostan tätä palkintoa hirveen paljon. Se on hieno saavutus. Nyt on pakko hymyillä ja olla tyytyväinen ja kiitollinen ittelle, Reijo sanoo ja toteaa, että illalla lähdetään tansseihin juhlimaan. Pokaali otetaan mukaan, tietenkin!
teksti ja kuva Johanna Komulainen
Muutama sana EcoLine-kilpailusta
Polttoaineenkulutusta seuraavaa EcoLine-järjestelmää alettiin kehittää Pohjolan Liikenne -yhtiöissä vuonna 2001. Kolme vuotta myöhemmin järjestelmään oli kytketty lähes kaikki Pohjolan Liikenne -yhtiöiden linja-autot, ja vuonna 2005 EcoLine-järjestelmä otettiin täysimittaisesti käyttöön. Tänä vuonna myös kirkkonummelaiset kuljettajat pääsevät kilpailun piiriin.
EcoLine-kilpailuun osallistuu jokainen linja-autonkuljettaja, jolle tulee vuodessa vähintään 5000 ajokilometriä ja joka on ollut työssä vähintään helmikuusta lähtien. Jokaisella autolla on oma ominaiskulutuslukemansa. Kun kuljettaja alittaa sen, hänen indeksinsä on alle 1. Jos kuljettaja ylittää auton ominaiskulutuksen, indeksi on yli 1.
Järjestelmän avulla vuosittain säästetty polttoaineen määrä on merkittävä.
Vuoden 2008 Ecodriver Reijo Kainulainen aloitti linja-autonkuljettajana Someron Linjalla huhtikuussa 1990. Yrityskaupan myötä hän siirtyi Pohjolan Liikenne -yhtiöihin vuonna 1992. Hän ajaa pääsääntöisesti Länsi-Uudenmaan alueella, mutta myös mm. Finnair-vuoroja. Asemapaikka löytyy Hyönölästä.