Antero Joosela on kolminkertainen EcoLine-kuljettaja

Antero Joosela on osoittanut, että myös vanha koira oppii uusille tavoille. Heikkojen polttoaineenkulutuslukujen näkeminen virvoitti hänet uudenlaiseen ajattelu- ja ajotapaan. Vuonna 2005 hänestä tuli ensimmäinen EcoLine-kuljettaja. Vuonna 2006 hän uusi voittonsa ja jakoi voiton Arlo Tiitsin kanssa. Vuonna 2007 hän teki hattutempun voittamalla palkinnon kolmatta kertaa ja osoitti samalla, että taloudellinen ajotapa on hänelle ainoa oikea ajotapa.

Antero on vaatimaton mies. Hän ei halua millään tavalla leuhkia suorituksellaan, vaan pikemminkin pitää siitä matalaa profiilia. Hän ei pidä omia ajotaitojaan mitenkään erikoisina, vaan toteaa, että jokainen pystyy samaan, jos vain haluaa. Hän toivookin, että hänen esimerkkinsä kannustaisi mahdollisimman monia. Myös onnenhitusia tarvitaan:

- Kyllä menestys osaksi riippuu myös siitä, kummonen linja sattuu olemaan. Jos on oikein kauheesti pysähtymistä ja ruuhka-aikana seistään, niin ei millään tee tulosta. Ruuhkassa ei ole oikein muuta mahdollisuutta kuin mennä ruuhkan mukana, Antero sanoo.

Mitkä sitten olivat ne keinot, joilla Antero saavutti voittonsa? Hän nimeää kaksi päätekijää: ajoissa lähteminen ja turhaan kouhotuksen välttäminen.

Jos lähtee laiturista myöhässä, on todennäköisesti myöhässä myös pääteasemalla. Myöhässä lähteminen johtaa myös kiireeseen matkan aikana. Antero ajaa autonsa lähtölaituriin hyvissä ajoin ennen lähtöä. Näin matkustajat voivat siirtyä autoon rauhallisesti. Samalla ehditään vaihtaa pikaiset kuulumiset, mikä on vakiovuoroissa erityisen tärkeää, sillä pienillä paikkakunnilla ihmiset tuntevat toisensa.

Rauhallinen automatka on miellyttävä kokemus niin matkustajille kuin kuljettajallekin. Antero ei kiirehdi, jos ei ole pakko, ja silloinkin, kun on pakko, hän kiirehtii maltillisesti. Kaasun ja jarrun vuoroittaisella polkemisella ei saavuta mitään – paitsi ehkä matkapahoinvointia potevia matkustajia. Lipun myynnin hän yrittää hoitaa ripeästi unohtamatta kuitenkaan ystävällisyyttä.

- Matkustajia ei voi hoputtaa, mut voi esim. itse huolehtia siitä, että raharengissä on tarpeeksi kolikoita ja että on kaikkia vaihtorahoja, Antero toteaa.

Someron varikon kuljettajat ajavat kaikkia Someron hoidossa olevia linjoja. Antero tykkää, kun on erilaisia reittejä ja määränpäitä. Erityisen mieluisia ovat ne linjat, joissa on aikaa vähän jaloitellakin.

Antero on ajanut linja-autoa 37 vuotta, siitä ajasta Pohjolan Liikenteellä liki 16 vuotta. Hän muistaa vielä, kuinka vuonna 1971 vakiovuoro Helsingistä Somerolle kesti 2,5 tuntia. Matka ajettiin Vanhaa Turuntietä ja Hiidenvedellä pidettiin kahvitauko. Nykyään matka sujuu vajaassa kahdessa tunnissa. Somerolle johtava mutkainen maalaistie on Anterolle mieluisa ajettava myös talvella, sillä tie on hyvin hoidettu. Mutkat ja nyppylät ovat tuttuja, ja Anterolla riittää tarinaa kerrottavaksi melkein jokaisesta talosta.

Selvää on, että hän pitää ajamisesta, mutta työn paras plussa on kuitenkin ihmisten parissa työskentely. Vakioasiakkaista tulee nopeasti tuttuja, jotka tervehtivät myös silloin, kun kohtaavat Anteron vapaa-ajalla. Mutta entä silloin, jos itsellä sattuu olemaan huono päivä?

- No ei sitä passaa ihmisille näyttää, eihän se niitten syy oo. Jos on jottai huonoo, niin on jottai hyvvääki. Ei kaikki asiat huonosti oo, Antero naurahtaa

Miten käy tänä vuonna – nappaako Antero tittelin neljättä kertaa – se jää nähtäväksi. Se ainakin on varmaa, että Antero ajelee taloudellisesti niin työssä kuin vapaalla.

teksti ja kuva Johanna Komulainen

Pari faktaa Anterosta

• Aloitti linja-autonkuljettajana toukokuussa 1971 Someron Linja Oy:ssä.
• Siirtyi Pohjolan Liikenteelle elokuussa 1992 yrityskaupan yhteydessä.
• Ajelee mielellään mutkaisia maalaisteitä, joissa maisemat vaihtelevat.
• Maantiemiljönääri – ajettuja kilometrejä arviolta 1,5 miljoonaa.
• Naimisissa, kolme lasta, yksi lapsista kuljetusalalla.
• Kiinnostunut jalkapallosta, seuraa Englannin liigan pelejä ja lukee Veikkaaja-lehteä.