Ammattipätevyyskoulutus käyntiin jo syksyllä

Laki kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä tulee voimaan elokuussa 2007. Lailla ja sen soveltamista ohjaavalla asetuksella pannaan täytäntöön EU:n raskaan liikenteen ammattipätevyysdirektiivi. Lain tarkoituksena on muun muassa parantaa liikenneturvallisuutta ja yhdenmukaistaa kuljettajien ammatillisen osaamisen vähimmäistasoa.

Uusien linja-autonkuljettajien on 10. syyskuuta 2008 alkaen ajokortin lisäksi hankittava perustason ammattipätevyys. Kuorma-auton kuljettajien osalta säännös tulee voimaan vuotta myöhemmin. Pätevyydestä tulee merkintä ajokorttiin tai erityiseen ammattipätevyyskorttiin.

Laki muuttaa myös vanhojen kuljettajien koulutuksen toteutusta. Kaikkien linja- ja kuorma-autonkuljettajien on osallistuttava jatkokoulutukseen säännöllisesti. Jatkokoulutuksessa annetaan opetusta muun muassa turvallisesta, taloudellisesta ja ympäristöystävällisestä ajotavasta. Opetuksen kokonaismääräksi vahvistettaneen 35 tuntia viidessä vuodessa.

Asiakaspalvelusta aloitetaan

Kuljettajien jatkokoulutuksessa käytettävien opetuskokonaisuuksien suunnittelu on käynnistetty myös Pohjolan Liikenteellä. Syksyllä järjestetään ensimmäiset jatkokoulutukseksi hyväksyttävät koulutustilaisuudet, jotka suunnataan Helsingin ja Lohjan toimipisteiden henkilöstölle. Koulutuksen aiheena on asiakaspalvelu, ja se toteutetaan yhteistyössä Mercuri International Oy:n kanssa. Saatujen kokemusten perusteella koulutusta kehitetään ja laajennetaan myöhemmin myös muille paikkakunnille sekä Oy Pohjolan Kaupunkiliikenne Ab:n henkilökuntaan.

Asiakkaat ovat linja-autoliikenteessä entistä vaativampia ja odottavat myös kuljettajilta aikaisempaa parempaa palvelua. Asiakkaat antavat myös entistä herkemmin palautetta, jos he ovat tyytymättömiä saamaansa palveluun. Etenkin sähköpostin ja matkapuhelimien yleistyminen on lisännyt palautteiden määrää tuntuvasti.

Kehittyminen linja-autoalan ammattilaisena myös asiakaspalvelun osalta edellyttää myönteisen asenteen lisäksi asiakaspalvelutaitojen kehittämistä. Toteutettavan koulutuksen tavoitteena on antaa kuljettajille käytännön keinoja erilaisten asia-kastilanteiden sujuvaan hoitamiseen.

 

teksti Juha Parkkonen
kuva Johanna Komulainen