BUSSILLA EDULLISESTI JOKA LÄHTÖÖN
Vakiovuorot pysähtyvät tarvittaessa reitin kaikilla bussipysäkeillä.
Pikavuorot pysähtyvät vain aikataulussa mainituilla paikkakunnilla ja lisäksi tarvittaessa erityisillä pikavuoropysäkeillä, joita on kaupunkialueilla reitin varrella.
Expressvuorot (erikoispikavuorot) kulkevat saman linjan pikavuoroja nopeammin ja pysähtyvät vain aikataulussa mainituissa kaupungeissa linja-autoasemilla ja kaupunkialueen pikavuoropysäkeillä.
Kunnan nimi aikataulussa tarkoittaa kirkonkylää tai kunnan keskustaajamaa, jossa ajantasaus tapahtuu linja-autoasemalla tai Matkahuollon asiamiestoimipaikan luona.
Bussiliikenteen lipputyypit tarjoavat runsaasti alennusvaihtoehtoja eri matkustajaryhmille. Alennukseen oikeutettuja ovat mm ryhmät, opiskelijat ja eläkeläiset. Bussimatkalla saa myös menopaluualennuksen.
Monet alennusliput saa suoraan bussista, osa on ostettava lipunmyyntipisteistä, joita ovat linja-autoasemat ja matkatoimistot sekä rajoitetusti MH-asiamiehet. Alennukset eivät koske paikkamaksuja. Kahta tai useampaa alennusta ei saa samanaikaisesti. Jos alennuslippu on ostettu etukäteen, alennustodistus on aina esitettävä myös bussissa.
Matkahuollon asiakaspalvelukeskus palvelee päivittäin klo 8-19 numerossa 0200-4000 (1,50 euroa/min+pvm). Asiakaspalvelukeskuksesta saa tietoa bussien reiteistä, aikatauluista ja lipputuotteista.
PAIKKAVARAUKSET
Paikkavarauksen tekeminen kotimaan vuoroillemme ei ole tarpeellista. Pikavuoroihin matkustaja voi kuitenkin varata haluamansa paikan ostamalla lipun linja-autoasemalta tai Pohjolan Liikenteen tai Matkahuollon verkkosivujen kautta. Paikkamaksu on 2,50 euroa. Linja-autoasemalta paikkalippu voidaan lunastaa joko erillisenä tai sisällyttää kaikkiin etukäteen ostettaviin bussilippuihin. Ryhmälipulla matkustettaessa peritään vain yksi paikanvarausmaksu ryhmän koosta riippumatta. Jos alle 4-vuotiaalle halutaan varata oma paikka, peritään paikkamaksun lisäksi lastenlipun hinta.
LIPPUJEN VOIMASSAOLOAIKA
Lipunmyyntipisteestä ostettujen kotimaan meno-, menopaluu-, ryhmä-, opiskelija- ja 65-lippujen voimassaoloaika on 1 kuukausi, samoin bussista ostettujen menopaluulippujen. Paikkavaraus on voimassa vain lippuun merkityssä vuorossa. Älykortille myytyjen sarjakorttien kelpoisuusaika on 12 kk ostopäivästä.
KERTAMAKSU JA MENOLIPPU
Kertamaksu on autossa maksettava, taksanmukainen hinta yhdensuuntaisesta matkasta. Menolippu on lipunmyyntipisteestä ostettu, kertamaksua vastaava lippu, johon ei sisälly alennuksia. Maksuvälineinä autoissamme käyvät käteinen raha, pankkikortit, yleisimmät luottokortit, Matkahuollon sarjakortit ja arvokortit sekä kelpoisuusalueillaan erilaiset kausikortit. Visa Electron -maksukortti ei kelpaa autoissamme. Helsingin satamayhteyksillä peritään lisämaksuna vakiovuoron alin kertamaksu. Autohenkilökuntamme ei yleensä voi antaa vaihtorahaa 20 euroa enempää, jos matka maksetaan sitä suuremmalla setelillä.
LASTENLIPPU
Alle 12-vuotiaat maksavat puolet normaalin lipun hinnasta. Jokaista vähintään 12-vuotiasta matkustajaa saa maksutta seurata kaksi alle 4-vuotiasta lasta.
MENOPALUULIPPU
Aikuisten menopaluulipun alennus on 10 %, kun lippu ostetaan vähintään 80 km:n matkalle. Lasten menopaluulipun hinta on puolet normaalitaksasta. Menopaluulippuja pikavuorolinjoille myydään myös busseissa. Bussista ostettuja, menomatkan osalta käytettyjä menopaluulippuja ei lunasteta takaisin.
NETTILIPPU (eBus-lippu)
Nettilippu eli eBus-lippu on Pohjolan Liikenteen tai Matkahuollon internetsivuilta ostettava ja tulostettava bussilippu. eBus-lippu on mahdollista ostaa sellaisille vuoroille, joiden aikataulutiedoissa verkkosivuillamme näkyy ostoskärry-symboli. eBus-lippuvaihtoehdot ovat meno- ja menopaluulippu aikuisille, lapsille ja erilaisille alennusryhmille. eBus-lippu on mahdollista ostaa viimeistään bussin lähtöä edeltävänä arkipäivänä klo 13 mennessä. eBus-lippu on voimassa vain lippuun merkittynä päivänä ja lippuun merkityssä vuorossa. Henkilötodistus ja mahdollinen alennuskortti on esitettävä bussissa. Lisätietoja saa osoitteesta www.matkahuolto.fi/fi/matkapalvelut/lipputuotteet/ebus_lippu
BUSSIPASSI
Bussipassilla matkustat rajattomasti 7 tai 14 vrk missä tahansa Suomessa lukuun ottamatta pääkaupunkiseudun ja Turun paikallisliikennettä. 7 vrk:n Bussipassi maksaa 149 euroa ja 14 vrk:n Bussipassi 249 euroa. Bussipassin saat linja-autoasemalta.
RYHMÄLIPPU
Jo 3 hengen ryhmä saa 25 % alennuksen lunastaessaan lipun vähintään 80 km:n matkalle. Ryhmässä voi olla sekä aikuisen että lastenlipun maksavia. Lasten osalta lipussa on normaali 50 %:n alennus. Yli 9 hengen ryhmille paikanvaraus on pakollinen. Ryhmälipun paikanvarausmaksu on 2,50 euroa ryhmän koosta riippumatta. Ryhmälippu ostetaan etukäteen linja-autoasemalta ja sitä myydään sekä meno- että menopaluulippuna.
VUOSIKORTIT (SARJAKORTIT 44 JA 22 MATKAA)
Säännöllisesti bussilla matkustava säästää huomattavasti matkakustannuksissa hankkimalla vuosikortin. Työmatkoja kulkevien lisäksi vuosikortti sopii hyvin myös kaukoliikenteen matkustajille, ja sillä voidaan maksaa useamman samalla kertaa matkustavan matka. Tavallisimmilla matkoilla 44 matkan vuosikortin alennus on vakiovuoroissa 33-39 % ja pikavuoroissa noin 25 % normaalihinnasta. 22 matkan vuosikortin alennus on 15 % normaalihinnasta. Vuosikortit ovat voimassa 12 kk myyntipäivästä. Kortteja voi ladata myös busseissamme. Lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille myydään linja-autoasemilla KELAn määräysten mukaan erityinen koulumatkatukilippu, jonka omavastuu on 43 euroa. Myös alle 12-vuotiaille lapsille myydään 44 matkan ja 22 matkan vuosikortteja noin 50 % alennuksin normaalihinnasta.
CITYCITY-LIPPU
Yhteysvälikohtainen CityCity-lippu maksaa 220 euroa ja on voimassa 4 kk. Matkojen määrä riippuu yhteysvälin pituudesta. Lipulla voi matkustaa mm. Helsingin ja seuraavien kaupunkien välillä: Turku (16 matkaa), Salo (22 matkaa), Tammisaari (30 matkaa), Hanko (22 matkaa), Kouvola (18 matkaa), Lappeenranta (14 matkaa), Imatra (12 matkaa) Kotka (18 matkaa) ja Mikkeli (8 matkaa). Lippu on haltijakohtainen. CityCity-lipun voi hankkia myös työsuhdematkalipuksi, jolloin se on henkilökohtainen. CityCity-lippu ei kelpaa matkaan Helsinki-Vantaan lentoasemalle/-lta.
LOHJA- JA VIHTILIPUT
Paljon matkustaville erittäin edullisia Lohjalippuja ja Vihtilippuja myydään kunkin kunnan asukkaille kotiosoitteen mukaan määräytyvään hintaan. Näillä lipuilla voi matkustaa 30 päivän aikana vapaasti kotikunnan ja pääkaupunkiseudun (Espoo tai Hki ja Vantaa) välisellä reitillä (myös osamatkoja) sekä lisäksi oman kunnan sisäisiä matkoja. Lippujen hinnat ovat työmatkoja matkustavalle 20-40 % sarjakortteja halvemmat, minkä lisäksi vapaa-ajan matkat tulevat kaupan päälle. Ensimmäisen kerran lippu ostetaan linja-autoasemalta tai MH-asiamieheltä, lipun lisälatauksia tehdään myös autoissamme. Pyydämme välttämään lisälatausta bussissa ruuhka-aikoina. Lippuihin voi ostaa myös pääkaupunkiseudun sisäiseen liikenteeseen kelpaavan liityntälipun. Lisätietoja saa Helsingin ja Lohjan linja-autoasemilta sekä Nummelan MH-asiamieheltä.
KARKKILALIPPU, NURMIJÄRVILIPPU, SIPOOLIPPU, PORVOOLIPPU, PORNAISTENLIPPU JA LÄNTISEN UUDENMAAN TYÖMATKALIPUT
Karkkilalippu , Nurmijärvilippu, Sipoolippu, Porvoolippu, Pornaistenlippu ja Läntisen Uudenmaan (Hanko, Raasepori, Inkoo, Siuntio, Karjalohja) työmatkaliput ovat kunkin kunnan asukkaille pääkaupunkiseudulle suuntautuvia työmatkoja varten myytäviä, 60 päivää voimassa olevia 44 matkan sarjakortteja, joiden hinta on 20-30 % tavallista 44 matkan sarjakorttia edullisempi. Useimpiin mainittuihin lippuihin voi ostaa pääkaupunkiseudun sisäiseen liikenteeseen kelpaavan liityntälipun. Lippuja myyvät ja lisätietoja antavat Helsingin, Lohjan ja Porvoon linja-autoasemat sekä Hangon, Tammisaaren, Karjaan, Karkkilan, Nummelan ja Nikkilän MH-asiamiehet.
SEUTULIPUT
Länsi-Uudenmaan, Keski-Uudenmaan, Salon, Turun, Laitilan, Rauman, Forssan, Porvoon, Loviisan, Kotkan-Haminan, Kouvolan ja Lappeenrannan-Imatran alueella asuvat voivat hankkia edullisen seutulipun, jolla voi matkustaa 30 päivän aikana vapaasti kyseisellä seudulla. Lisätietoja saa ao. linja-autoasemilta.
LOHJAN KAUPUNKILIPPU
Lohjan kaupungin asukkaille myydään 48 euron hintaisia 30 päivän kausilippuja, joilla voi vapaasti matkustaa kaupungin alueella. Lippuja myy ja lisätietoja antaa Lohjan linja-autoasema.
TYÖSUHDEMATKALIPPU
Työsuhdematkalippu on suositusten mukaan työnantajan ainakin osittain maksama joukkoliikenteen lippu, josta työntekijä maksaa veroa lipun hinnan perusteella. Lipulla voi matkustaa asunnon ja työpaikan väliset sekä työasiointiin liittyvät matkat. Lippua saa käyttää myös vapaa-ajan matkoihin. Lisätietoja työsuhdematkalipusta saat osoitteesta www.reilupomo.fi
NUORISOALENNUS
12-16-vuotiaat saavat nuorisoalennuksen, joka on Pohjolan Liikenteen pikavuoroissa 50 % ja vakiovuoroissa 30 % vähintään 80 km:n matkoilla. Pienemmän alennuksen saa vakiovuoroissa vähintään 60 km:n ja pikavuoroissa vähintään 25 km:n matkoilla. Lippuja myydään menolippuina busseissa ja linja-autoasemilla sekä menopaluulippuina pikavuoroissa ja linja-autoasemilla.
OPISKELIJALIPPU JA PREPAID 22 -VUOSILIPPU
Bussiliikenteen opiskelija-alennus koskee päätoimisia opiskelijoita. Opiskelija-alennuksen saa esittämällä voimassa olevan opiskelijakortin, jossa on Matkahuollon liikemerkki, tai hankkimalla MH-VR-opiskelijakortin linja-autoasemalta. Opiskelijalippuja myydään sekä meno-että menopaluulippuina. Alennus on 50 % vähintään 80 km:n matkoilla. Pienemmän alennuksen saa vakiovuoroissa vähintään 40 km:n ja pikavuoroissa vähintään 25 km:n matkoilla. Lippuja myydään myös busseissa.
Matkahuollon Prepaid 22 –vuosilippu on valtakunnallinen lipputuote, joka soveltuu erityisen hyvin melko säännöllisesti tiettyä yhteysväliä matkustavalle opiskelijalle. Prepaid 22 –vuosilippu ladataan Matkahuollon matkakortille ja se sisältää 22 opiskelijahintaista matkaa. Opiskelijan on huoletonta matkustaa, kun matkat on ladattu matkakortille etukäteen ja bussissa matkan maksu hoituu helposti matkakortilla.
Prepaid 22-vuosilippu voidaan myydä opiskelijalle, joka on oikeutettu Matkahuollon opiskelija-alennukseen. Prepaid 22 -vuosilippu on voimassa yhden vuoden ostopäivästä. Sillä voi kerralla maksaa myös useamman opiskelija-alennukseen oikeutetun matkan. Prepaid 22-vuosilippu ei sisällä bussinvaihto-oikeutta.
VARUSMIEHET JA SIVIILIPALVELUSMIEHET
Varusmiehet , jotka maksavat itse matkansa, voivat ostaa vähintään 80 km:n mittaisille lomamatkoilleen sekä meno- että menopaluulippuja alennetuin hinnoin esittämällä varusmieskortin. Alennus on 50 %. Pienemmän alennuksen saa vakiovuoroissa vähintään 40 km:n ja pikavuoroissa vähintään 25 km:n matkoilla. Lippuja saa sekä linja-autoasemilta että busseista. Vastaavat edut myönnetään siviilipalvelusmiehille, jotka esittävät siviilipalvelustodistuksen.
ELÄKELÄISALENNUS
Kaikki 65 vuotta täyttäneet saavat alennuksen bussimatkojen hinnoista. Sama alennus myönnetään henkilöille, joiden KELA-kortissa on Matkahuollon, VR:n tai Finnairin logo ja merkintä "Eläkkeensaaja", sekä henkilöille, joilla on Matkahuollon nimellä varustettu työeläkekortti (henkilötodistus esitettävä, ellei kortissa ole kuvaa). Eläkeläisalennus on 30 % vähintään 80 km:n matkoilla. Pienemmän alennuksen saa vakiovuoroissa vähintään 60 km:n ja pikavuoroissa vähintään 50 km:n matkoilla. Eläkeläislipun saa myös bussista.
LIIKEMATKAKORTTI JA BUSSISETELI
Älykortille ladattava liikematkakortti ja Bussiseteli ovat käteviä maksuvälineitä virka- ja liikematkoilla. Liikematkakortilla ja Bussisetelillä voidaan matkustaa eripituisia matkoja Matkahuollon ja yhteisön tai yrityksen välisen sopimuksen perusteella. Liikematkakortti ja Bussiseteli kelpaavat maksuvälineenä suoraan busseissa ja laskutus tapahtuu jaksoittain jälkikäteen. Lisätietoja saa linja-autoasemilta.
LAIVA-BUSSILIPPU
Bussimatkan voi liittää moniin Helsingin ja Turun satamista lähteviin Silja Linen ja Viking Linen laivamatkoihin, risteilyihin ja pakettimatkoihin. Tällöin bussimatka on huomattavasti edullisempi kuin normaalisti. Laiva- ja bussilippu on ostettava samanaikaisesti. Lisätietoja saa matkatoimistoista ja linja-autoasemilta.
PIKAVUOROLIIKENNE
Pikavuorot pysähtyvät vain aikatauluissa mainituilla paikkakunnilla. Milloin osa linjasta ajetaan vakiovuorona, bussi pysähtyy tällä osuudella normaaliin tapaan kaikilla bussipysäkeillä.
Lähtö- ja saapumispaikkana kaupungeissa ja asutuskeskuksissa on linja-autoasema. Suurimmissa kaupungeissa on lisäksi kaupunkialueilla erityisiä pikavuoropysäkkejä. Maaseudulla pikavuorot pysähtyvät kirkonkylissä tai vastaavissa Matkahuollon asiamiestoimipaikan luona tai muulla bussiliikenteen keskuspaikalla.
Pohjolan Liikenteen pikavuorot kuuluvat EXPRESSBUS-järjestelmään. EXPRESSBUS takaa mukavan, turvallisen ja korkeatasoisen matkan pikavuoroon nousevalle matkustajalle kaikkialla maassa.
Reitillä Kotka-Helsinki-Turku liikennöi BusinessBussi, jossa on sähköpistokkeet tietokoneen tai matkapuhelimen latausta varten. BusinessBussissa on myös päivän lehdet, juoma-automaatti ja WC.
PIKAVUOROMAKSU
Pikavuoron lisämaksu sisältyy erilliseen pikavuorojen hintataulukkoon liukuvasti 2,90-3,50 euron suuruisena matkan pituudesta riippuen. Etukäteen ostettua normaalihintaista matka- tai sarjalippua käyttävältä asiakkaalta peritään bussissa kiinteä 2,90 euron suuruinen pikavuoron lisämaksu.
YHTEYDET HELSINKI-VANTAAN LENTOASEMALLE, HELSINGIN SATAMIIN JA TURUN SATAMAAN
Matkustaessanne lentoasemalle tai satamaan, tai jos Teillä on muita tärkeitä jatkoyhteyksiä, pyydämme Teitä valitsemaan riittävän aikaisen vuoron. Emme vastaa vuoromme myöhästymisen aiheuttamista jatkoyhteyksien menetyksistä muissa liikennevälineissä.
HUOM! Helsinki-Vantaan lentoasemalla aiempi jako kotimaan ja ulkomaan terminaaleihin on poistunut ja terminaali määräytyy lentoyhtiön mukaan. Mm. FINNAIR ja muut oneworld-yhtiöt operoivat terminaalissa T2 (entinen ulkomaanterminaali). Vastaavasti mm. SAS, Blue1 ja muut Star Alliance -yhtiöt operoivat terminaalissa T1 (entinen kotimaanterminaali).
Turussa laivayhteyksiin sopivat pikavuorot ajetaan satamaan ja satamasta.
Toistaiseksi liikennöimme Helsingin satamayhteyksistä vain yhden aamuvuoron Turusta Länsiterminaaliin.
Paikalliset bussi- ja raitiovaunuyhteydet Helsingin satamiin/satamista:
Olympiaterminaali-Makasiiniterminaali-Linja-autoasema: raitiovaunu 3T terminaalien edestä Simonkadun tai Kampin pysäkille
Katajanokan terminaali-Linja-autoasema: raitiovaunu 4T terminaalin edestä Lasipalatsin luokse
Länsiterminaali-Linja-autoasema: bussi 15A terminaalin edestä Fredrikinkadun pysäkille
Linja-autoasema-Makasiiniterminaali-Olympiaterminaali: raitiovaunu 3T, pysäkki Fredrikinkadulla tai Simonkadulla
Linja-autoasema-Katajanokan terminaali: raitiovaunu 4T, pysäkki Lasipalatsin edessä
Linja-autoasema-Länsiterminaali: bussi 15A, pysäkki Pohj. Rautatiekadulla
LÄHIBUSSI
Pääkaupunkiseudulle kehyskunnista liikennöivillä bussiyrityksillä on yhteiset LähiBussi -nettisivut, joilta asiakas saa reittikohtaista täsmätietoa aikatauluista ja pääkaupunkiseudun vaihtoyhteyksistä sekä tietoa pysäkeistä Helsingin kaupunkialueella. Sivuilla on kerrottu myös kuntien asukkailleen tarjoamista edullisista työmatkalipuista. Nettisivut löytyvät osoitteesta www.lahibussi.fi
YÖMAKSU
Yömaksu peritään klo 23.00-04.00 välisenä aikana aloitetuilla matkoilla. Yömaksu on kaksinkertainen kertamaksu matkan pituuden ollessa enintään 20 km. Tätä pidemmillä matkoilla peritään kiinteä yömaksu, joka on sama kuin 20 km:n taulukkomaksu. Yömaksua ei peritä pikavuoroliikenteessä linjalla Helsinki-Turku.
LIITYNTÄPYSÄKÖINTI
Maksuttomia liityntäpysäköintipaikkoja asiakkaillemme on mm. seuraavissa paikoissa:
Lohja: Virkkala, Gruotilankatu/Takasenkatu, Aseman vesitorni, Seisaketie/Muijala, Muijalan liittymä 24
Vihti: Vihti kk, Nummela, Huhmari
Nummi-Pusula: Saukkolan liittymä 21, teiden E18 ja 1072 risteys
Kirkkonummi: Veikkola
Inkoo: Inkoo kk
Siuntio: Sunnanvik
Sipoo: Nikkilä
Porvoo: Näsi
Kotka: Sutela
MATKATAVARAT
Matkustajan mukanaan kuljettamat enintään kaksi matkalaukkua sekä lastenvaunut tai -rattaat ja sukset kuljetetaan veloituksetta. Kolmannesta ja sitä enemmistä matkalaukuista peritään vakiovuorohinnaston mukainen aikuisten alin kertamaksu kappaleelta matkan pituudesta riippumatta. Matkatavarana kuljetettavasta polkupyörästä peritään 4 euron maksu matkan pituudesta riippumatta. Polkupyörän kuljetusmahdollisuus on hyvä varmistaa etukäteen toimipaikastamme.
Autohenkilökunta ottaa vastaan ja luovuttaa bussin tavaratilassa kuljetettavat matkatavarat. Jos kuitenkin laitatte itse matkatavaroita tavaratilaan, ilmoittakaa asiasta kuljettajalle. Matkatavaran vahingoittumis- tai katoamistapauksessa vastuumme on rajoitettu enintään 20 euroon/kilo. Suosittelemme matkavakuutuksen ottamista, jos mukananne on arvokkaita matkatavaroita.
ELÄINTEN KULJETUS / ALLERGISET MATKUSTAJAT
Tavanomaisia ja vaarattomia lemmikkieläimiä voidaan kuljettaa bussissa saattajan kanssa ja saattajan vastuulla, mikäli bussissa on tilaa. Lemmikkieläimet sijoitetaan bussiin siten, että niistä mahdollisesti aiheutuva haitta matkustajille minimoituu. Lemmikkieläimiä ei saa sijoittaa istuimille eikä niitä saa pitää irrallaan. Sylikoira kuljetetaan veloituksetta. Muista koirista peritään aikuisten alin kertamaksu matkan pituudesta riippumatta. Lemmikkieläimen kuljettamisesta on hyvä aina sopia etukäteen toimipaikkamme kanssa. Bussissa jo olevilla allergisilla matkustajilla on ensisijainen oikeus valita paikka ja tarvittaessa pyytää kuljettajaa jopa estämään lemmikkieläintä nousemasta bussiin. Bussissa opas-tai avustajakoiran ja allergisten henkilöiden tulisi sijoittua siten, että koirista aiheutuva haitta minimoituu. Opas- tai avustajakoirasta ei peritä erillistä maksua. Kanssamatkustajat eivät voi estää opas- tai avustajakoiraa nousemasta bussiin.
RADION JA OMIEN ÄÄNENTOISTOLAITTEIDEN KÄYTTÖ
Radiota käytetään linjaliikenteessämme ainoastaan uutislähetysten kuunteluun. Äänenvoimakkuus säädetään sellaiselle tasolle, että matkustajilla on mahdollisuus kuunnella radiota, mutta toisaalta sallii keskustelun kanssamatkustajien kanssa. Yhdenkin matkustajan vaatiessa radio suljetaan. Matkustajien omien äänentoistolaitteiden käyttö on sallittua henkilökohtaisten kuulokkeiden avulla siten, etteivät ne aiheuta häiriötä muille matkustajille.
MATKAPUHELIMEN KÄYTTÖ / MATKUSTAJAT JA KULJETTAJA
Matkustajille sallitaan matkapuhelimien käyttö siten, että puhelimen käyttö ei häiritse muita matkustajia.
Useimmissa busseissamme on matkapuhelin, joka on varustettu määräysten mukaisella hands free –laitteistolla. Laitteistoon kuuluu mm. kiinteä erillinen luuri, jonka kautta kuljettajan on sallittua hoitaa välttämättömät työn hoitoon liittyvät puhelut.
TURVAVYÖN KÄYTTÖ
Istuinpaikalle asennetun turvavyön käyttö bussissa on pakollista. Bussin turvavyö on yleensä ns. lantiovyö ja poikkeaa henkilöauton vyöstä. Turvavyön käyttö onnistuu parhaiten vetämällä vyö ensin kokonaan suoraan ulos ja sen jälkeen kiinnittämällä vyö. Pyrimme tarjoamaan kaikille matkustajille istumapaikan. Joskus saattaa kuitenkin syntyä ennalta-arvaamattomia tilanteita, jolloin matkustajamääriä ei ole pystytty ennakoimaan. Bussissa seisominen on jatkossakin sallittua eikä turvavyön käyttö koske näitä tilanteita. Liikenteessä on myös busseja, joihin turvavöitä ei ole asennettu. Käyttövelvollisuus ei koske näitä busseja.
LÖYTÖTAVARAT
Bussista löytyneet matkakortit toimitetaan lähimpään Matkahuollon toimipisteeseen.
Muut löytötavarat toimitetaan mahdollisimman pian Suomen löytötavarapisteeseen, os. Kampin keskus, Narinkka 3, 00100 Helsinki, puh 0600 04401 (1,67 euroa/min+pvm), palveluaika M-P 9.00-21.00, L 9.00-18.00, kauppojen aukiolon yhteydessä myös S 12.00-18.00.
Tiedusteluja voi lähettää myös osoitteella:
loytotavara@htpvalvonta.com
Löytötavaroista peritään maksu.
MATKAHUOLLON PAKETTIPALVELUT
Matkahuollon pakettipalvelut tarjoaa koko maan kattavaan bussiverkostoon tukeutuvan kuljetusjärjestelmän, jossa on yli 20000 aikataulutettua bussilähtöä päivittäin ja noin 500 palvelupistettä. Jos paikkakunnalla ei ole linja-autoasemaa tai Matkahuollon asiamiespistettä, tavara voidaan toimittaa suoraan autoon. Linja-autoasemien henkilökunta ja Matkahuollon myyntineuvottelijat antavat lisätietoja bussiliikenteen pakettipalveluista.